Valikko

Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.

Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.

Johdanto

Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
  2. rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
  3. henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)

Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)

Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus;
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)

Kohteen perustiedot

Vanha Kutomo kuuluu Renorin kiinteistömassassa kehitettäviin kiinteistöihin. Tiloja vuokrataan yrittäjille, joiden toimiala liittyy ympäristöä kuormittamattomiin, kuten toimistot, terveyspalvelut, jotkut varastotilat, jotkut tuotantotilat, pienmyymälät yms.

Perustiedot

Kiinteistön nimi Renor Oy / Vanha Kutomo
Kiinteistön kutsumanimi vanha kutomo
Kiinteistön osoite Kutomonkuja 2
30100 FORSSA
Rakennusten määrä 1
Toimijoiden määrä 21
Kiinteistön omistaja Renor Oy
puh. 020 7220800
Rakentamisvuosi 1854
Pinta-ala 15 000 m²
Kerrokset 3
Paloluokka P1
Rakennusmateriaali Tiili
Käyttötarkoitus Liiketila

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Kanta-Häme. Pelastuslaitoksen arvioitu saapumisaika kohteeseen on n. 5 minuuttia.

Paloilmoittimen hoitaja Anssi Reunanen
Renor Oy
puh. 040 5796282
Paloilmoittimen keskuksen sijainti Rak. 32 1. kerros, rak. 34 1. kerros ja rak. 33 3. kerros
Kiinteistönhoito Renor Oy, Forssa
päivystys 040 5796285
Vartiointiliikkeen yhteystiedot Securitas
puh. 020 4912600
päivystys puh. 020 4912600
http://www.securitas.fi
Kiinteistön vakuutusyhtiö If
puh. 010 191919
http://www.if.fi
Kiinteistönomistajan vakuutusyhtiö If
puh. 010 191919
http://www.if.fi
Kokoontumispaikka Kutomonkujan ja Yhtiönkadun välinen pysäköintialue
Varakokoontumispaikka Osoitetaan tarvittaessa
Putkilukko A1-, C1- ja F1-sisäänkäyntien yhteydessä
Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Veden pääsulku A4-porraskäytävän pohjakerros.
Lämmönjakohuone A8-portaan kellarikerros.
Sähköpääkeskus F0-sisäänkäynnistä oikealle, hallissa, pohjakerros.
Ilmanvaihtokone
Ilmanvaihdon hätä-seis

Porraskäytävissä

Lämmönjakohuone
Lämmönjakohuone
Veden pääsulku
Veden pääsulku
Veden pääsulku sijaitsee A4 porraskäytävässä 1. kerroksessa
Veden pääsulku sijaitsee A4 porraskäytävässä 1. kerroksessa

Kiinteistön tilat

Liikehuoneistot
Sijainti Nimi
A1 Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskus Oy
A2 Terveystalo Oy
A3 Rantatalainen Oy IA Internationel
A4 ACC-Controller
A4 Anna-Liisa Paulin
A4 Humppilan Hirsi-Mäki Oy
A8 Lounasravintola Vorssan Vapriikki
A 1 Esperi Care Oy Hoivakoti Puuvilla
B3 Suomen Terveystalo Oy Hammaslääkäripalvelut
C1 Hydoring Oy
C1 Ilmastointi-Mikenti Oy
C1 Insinööritoimisto Hewair Oy
C1 Laskentahelppi
C1 Skanska Talonrakennus Oy
C1 UPM-Kymmene Metsä
D4 Culturelli Oy
D4 T:mi Forssan Peltipalvelu
E1 Oy Teema Line Ltd
E3 Kuvaamo Sirpa Ryyppö
F4 Esperi Care Oy Hoivakoti Popliini
F 1 Esperi Care Oy Hoivakoti Pellava

Henkilömäärät

Yhteensä
Päivällä Illalla Yöllä
Arkisin 590 450 80
Yhteenlaskettu maksimi
Viikonloppuisin 320 180 80
Yhteenlaskettu maksimi

Organisaatio

Kiinteistöpäällikkö Juha Avellan
Renor Oy
puh. 040 5796288
juha.avellan@renor.fi

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Huoltoyhtiö Renor Oy, Forssa 040 5796285
Hissihuolto KONE Hissit Oy 0800 15063
Vartiointiliikkeen yhteystiedot Securitas 020 4912600 020 4912600
Huolto
Nimi Puhelinnumero
Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä: Hoitaja Anssi Reunanen 040 5796282
Poistumisopastus: Huoltohenkilö Anssi Reunanen 040 5796282
Sprinklerijärjestelmä: Huoltohenkilö Huoltomiehet 040 5796285

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Liittyminen kunnan pelastustoimeen

Forssan paloasema, Turuntie 20, 30420 Forssa

  • Fax. 03 422 6800
  • henkilökunta 03 621 4822
  • päivystävä palomestari 03 621 4830
  • päivystävä paloesimies 03 621 4829

Riskit

Turvallisuuden näkökulmasta riski tarkoittaa onnettomuuden todennäköisyyden ja seurausten yhdistelmää. Tärkeä osa turvallista kiinteistöä on turvallisuusriskien tunnistaminen ja niiden seurausten arviointi. Seuraavilla sivuilla on tunnistettu riskit, jotka kohdistuvat ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön. Tunnistettuihin riskeihin on laadittu toimenpide-ehdotukset, joilla riskejä voidaan poistaa, vähentää ja hallita. Vain tunnistettua riskiä voidaan hallita.

Kiinteistöön ja henkilöihin kohdistuvat riskiluokat:

  • Tapaturmat
  • Tulipalovaarat
  • Vesivahingot
  • Sairauskohtaukset
  • Säteily- tai kaasuvaara
  • Myrskyvauriot
  • Murrot, ilkivalta yms.

Tapaturmat

Riskit

  • kaatuminen
  • liukastuminen
  • kompastuminen
  • lumen tai jään tippuminen ihmisen päälle
  • liikenneonnettomuus

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Lumen ja jään kerääntymistä katoilla on seurattava talvisin.
    • Vaaranpaikoista tulee ilmoittaa välittömästi kiinteistöhuoltoyhtiölle.
    • Vaaratilanteissa kulku tai pysäköiminen tulee estää lumen tai jään putoamisvaara-alueelle.
  • Piha-alue pidetään siistinä ja kunnossa.
    • Talvikunnossapidosta huolehditaan.
  • Läheltä piti -tilanteisiin puututaan viivytyksettä. Läheltä piti -tilanteet tutkitaan ja tehdään tarvittavat toimenpiteet vastaavanlaisten tapahtumien varalle ja niiden estämiseksi.
  • Yleisiin ensiapuohjeisiin tulee jokaisen tutustua.

Tulipalovaarat

Riskit

  • Ihmisen toiminta
    • huolimaton tupakointi
    • tavaroiden säilyttäminen kulkukäytävillä
    • tavaroiden säilyttäminen porraskäytävissä
    • palo-ovet auki
    • sähkölaitteiden päälle unohtuminen
    • rasva- tai muu palo keittiössä
  • Sähkölaitteet
    • oikosulut
    • rikkinäiset sähkölaitteet
    • yhteisissä tiloissa liesitaso
  • Tuhopoltto
    • palokuormaa rakennuksen seinustalla
  • Turvallisuusjärjestelyt
    • paloilmoitinlaitteen vika
    • sammuttimien tarkastus tekemättä
    • palopostien huolto tekemättä
    • merkkivalokeskuksen huollon puute
  • Muut
    • vaaralliset aineet
    • kaasupullot

Palovaarallisia kohteita ovat muun muassa tekniset tilat ja muut vastaavat kiinteistön tilat.

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • savuvahingot
  • henkilövahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Ihmisen toiminta
    • Suoritetaan vuosittain omatoimiset palotarkastukset kiinteistössä.
    • Poistumisturvallisuudesta on huolehdittava:
      • henkilökunta pitää poistumistiet vapaina.
      • aktiivinen puuttuminen epäkohtiin.
    • Pelastussuunnitelma pidetään ajan tasalla ja siihen perehdytään.
  • Sähkölaitteet
    • Sähkökorjaukset ja asennukset teetetään TUKES:in rekisteristä löytyvällä ammattilaisella. Urakoitsijalla on oltava riittävät asennusoikeudet ja hänellä on oltava kokemusta vastaavista töistä.
    • Sähköpääkeskukset on merkitty ja niiden edustoilla ei säilytetä tavaraa.
    • Liesitasoa ei saa käyttää erilaisten tavaroiden säilytysalustana.
  • Tuhopoltto
    • Ylimääräistä palokuormaa ei kasata.
  • Turvallisuusjärjestelyt
    • Kohteessa on automaattinen paloilmoitinjärjestelmä.
    • Paloilmoitinlaitteistojen testit ja huoltotyöt suoritetaan huolto-ohjelman mukaisesti.
    • Kiinteistössä on alkusammutusvälineet.
    • Alkusammutuskalusto tarkastetaan määräysten mukaan.
    • Kohteessa on sprinklerijärjestelmä.
    • Poistumistiet on merkitty opastein.
    • Tulitöiden vastuuhenkilöt on määritelty.
  • Muut
    • Kiinteistössä ei saa säilyttää palavia aineita kellareissa. Palavat aineet tulee säilyttää niille tarkoitetussa paikassa.
    • Ilmanvaihto ja nuohous
      • IV-kanavien nuohousväli on yleensä 10 vuotta

Vesivahingot

Riskit

  • Ympäristö
    • tulva
    • rankkasade
  • Rakenteet
    • rakenteiden vesitiiviyden pettäminen
    • rakentamis- ja materiaalivirheistä johtuva tapaturma
    • putkirikko
  • Laitteet
    • pesukoneiden ja kylmäkoneiden rikkoontuminen
    • sprinklerin laukeaminen

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Rakenteet
    • LVI-työt, -tarkastukset ja -asennukset teetetään vain ammattilaisella.
      • LVI-urakoitsijalla tulee olla riittävät asennusoikeudet ja urakoitsijan täytyy olla toteuttanut vastaavanlaisia töitä aiemmin.
    • Putkistojen kuntoarvio suoritetaan säännöllisesti.
    • Katolta ja ränneistä tulee poistaa lehdet ja roskat.
  • Laitteet
    • Kodinkoneiden valvotun käytön ja kunnossapidon tärkeyden korostaminen.
      • Pesukoneen ja astianpesukoneen suodattimet ja nukkasihti on puhdistettava säännöllisesti.
      • Jääkaapin takaosa on imuroitava kerran vuodessa. Tässä yhteydessä tarkastetaan silmämääräisesti jääkaapin kunto myös kompressorin ja valuma-astian osalta.

Sairauskohtaukset

Riskit

  • sydäninfarkti
  • diabeettinen sokki
  • aivoinfarkti
  • aivoverenvuoto
  • epilepsia
  • pyörtyminen

Seuraukset

  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Avun saannin nopeuden takaaminen kiinteistön alueella.
  • Pelastussuunnitelman liitteenä oleviin ensiapuohjeisiin tutustutaan ja ensiapua harjoitellaan.
  • Ambulanssin opastus on järjestetty ja ohjeistettu henkilökunnalle.
  • Pelastusajoneuvojen pysäköiminen mahdollistetaan ulko-ovien eteen.

Säteily- tai kaasuvaara

Riskit

  • radioaktiivisen aineen tai vaarallisen kaasun joutuminen ympäristöön
  • vaarallisen aineen kuljetusonnettomuus
  • onnettomuus ydinvoimalaitoksessa

Seuraukset

  • säteilysairaudet
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Joditablettien hankkiminen tarpeiden mukaan (2 tabl./henkilö).
  • Ilmastoinnin hätäpysäytys on merkitty ja henkilökunnan tiedossa.
  • Pelastussuunnitelmassa on toimintaohjeet tilanteiden varalle.

Myrskyvauriot

Riskit

  • erilaiset luonnonilmiöt

Seuraukset

  • sähkökatkot
  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Rakennuksen ja ulkoalueiden kunnosta huolehditaan.
  • Viranomaisten ulkonaliikkumiskieltoa on noudatettava.
  • Sisälle suojautuessa pysytään kaukana ikkunoista ja lasiovista.
  • Varaudu omatoimisesti pitkäaikaisiinkin sähkökatkoihin esimerkiksi seuraavasti:
    • valaisin ja paristot

Rikollinen toiminta

Riskit

  • Murto
    • rakennuksen tiloihin pääsee valvomatta
  • Väkivalta
  • Ilkivalta

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Murto
    • Arvoesineiden merkitseminen ja kuvaaminen.
  • Ilkivalta
    • Yleisen siisteyden ja järjestyksen valvominen ja epäkohtiin puuttuminen aktiivisesti.
    • Graffitien ja muiden töhryjen puhdistus viipymättä.
  • Henkilökunnalla on velvollisuus ilmoittaa epäkohdista.

Turvallisuusjärjestelyt

Sammutuskalusto

Sijainti Sammutuskalusto
Tiloissa Käsisammutin
Tiloissa Pikapaloposti
Keittiö/taukotiloissa Sammutuspeite
Käsisammutin
Käsisammutin
Alkusammuttimet tulee tarkastaa:
  • vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
  • vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)
Pikapalopostit tulee tarkastaa:
  • Pikapalopostien toimivuus tulee tarkastaa vuoden välein. Pikapalopostien letkujen koeponnistus tulee tehdä viiden vuoden välein.

Turvalaitteet

Sprinklerilaitteisto

Sprinklerijärjestelmä on automaattinen palonsammutusjärjestelmä, joka aloittaa palon sammutuksen ruiskuttamalla vettä palokohteeseen ja välittää samalla palohälytyksen hätäkeskukseen. Laitteiston toiminta perustuu siihen, että lämpötilan ylitettyä tietyn arvon, sprinklerin kapseli rikkoutuu ja vesi pääsee virtaamaan sprinklerin läpi.

Sprinklerilaitteiston ylläpito toteutetaan kunnossapito-ohjelman mukaisesti. Laitteiston ylläpitoon liittyen tehdään kuukausittain koestukset ja kahden vuoden välein määräaikaistarkastukset.

Sprinklerilaitteiston huolto

Sprinklerilaitteistolle tulee olla aina nimetty henkilö tai yritys, joka huoltaa laitteiston kunnossapito-ohjelman mukaisesti. Huoltotoimenpiteitä tekevien henkilöiden tulee olla ammattitaitoisia ja heillä tulee olla tarvittavat huoltoon liittyvät tiedot.

Huoltotyöt, jotka ovat tekniseltä vaativuudeltaan rinnastettavissa uuden laitteiston asennustöihin, voi tehdä vain Turvatekniikan keskuksen luetteloima sprinklerilaitteiston asennus- tai huoltotöihin erikoistunut liike. Huollon tilauksesta vastaava henkilö on nimettävä, jos huolto hankitaan ostettuna palveluna. Ostetusta huoltopalvelusta on oltava kirjallinen sopimus.

Sprinklerijärjestelmä
Keskuksen sijainti A8-sisäänkäynnin yhteydessä
Kattavuus Rak. 30, 31 2.k., 33 ja 34.
Huoltohenkilö Huoltomiehet
Renor Oy
puh. 040 5796285

Poistumisopastus

Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.

Poistumisopastus
Keskuksen sijainti Sähkökeskusten yhteydessä
Kattavuus Poistumisreitit on merkitty valaistuilla poistumisreittiopasteilla
Huoltohenkilö Anssi Reunanen
Renor Oy
puh. 040 5796282
Poistumisreitit on merkitty poistumisreittiopasteilla
Poistumisreitit on merkitty poistumisreittiopasteilla
Poistumisreitteinä käytettävien ovien vieressä on ovien hätä-avaus painike
Poistumisreitteinä käytettävien ovien vieressä on ovien hätä-avaus painike
Turvavalokeskus
Turvavalokeskus

Ilmanvaihdon pysäytys

Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.

Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.

Ilmanvaihdon pysäytys: Porraskäytävissä

IV-hätä-seis
IV-hätä-seis

Ensiapu

Työturvallisuuslain (738/2002) 46 § mukaan työnantajan on huolehdittava työntekijöiden ja muiden työpaikalla olevien henkilöiden ensiavun järjestämisestä, annettava ohjeet ensiavun saamiseksi sekä varattava työpaikalle tai sen välittömään läheisyyteen riittävä määrä asianmukaisia ensiapuvälineitä.

  • Ambulanssi ohjataan: Ambulanssi ohjataan lähimmälle sisäänkäynnille..

Paloturvallisuus

Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä

Automaattisen paloilmoitinjärjestelmän tarkoituksena on varoittaa kiinteistön käyttäjiä alkavasta palosta. Järjestelmä havaitsee tulipalon nopeasti ilmaisimien reagoidessa paloon ja palokellot alkavat soida. Järjestelmä välittää hälytyksen automaattisesti hätäkeskukseen.

Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä
Keskuksen sijainti Rak. 32 1. kerros, rak. 34 1. kerros ja rak. 33 3. kerros
Kattavuus Rak. 31 1.k., 2.k. ja ullakko. Rak. 32 kellari, 1.k. ja 2.k. Rak. 33 2.k. ja 3.k. Rak. 34 3.k. ja ullakko. Rak. 35 1.k ja 2.k.
COM-linja 1063, 1081,
Hoitaja Anssi Reunanen
Renor Oy
puh. 040 5796282
Paloilmoitinkeskus
Paloilmoitinkeskus
Paloilmoitinpainike
Paloilmoitinpainike

Ilmoituksensiirtoyhteyden toiminnallisuuden varmistaminen

  • Määräaikaishuollot ja vikakorjaukset
  • Ilmoituksensiirtoyhteyden kuukausikokeilu
  • Määräaikaistarkastukset

Toimenpiteet ilmoituksensiirtoyhteyden vian ilmaantuessa

Mikäli havaitaan vika ilmoituksensiirtoyhteydessä, järjestetään kiinteistössä valvonta tehostetusti henkilökunnan voimin.

  • Yhteys hätäkeskukseen
  • Päivystäjä valvomaan paloilmoitinkeskusta
  • Päivystäjä suorittaa tarvittaessa hätäilmoituksen ja opastaa pelastuslaitosta palokohteeseen

Palo-osastointi

Palo-osastoinnin tarkoitus on palon sattuessa estää palokaasujen ja palon leviäminen sekä turvata ihmisten poistuminen. Tämän takia on erityisen tärkeää, että palo-ovet pidetään kiinni. Palo-ovia ei saa kiilata auki.

Rakennuksen eri kerrokset, kellarikerrokset ja ullakko on yleensä muodostettu eri palo-osastoksi.

Käyttötavaltaan tai palokuormaltaan oleellisesti toisistaan poikkeavat tilat on muodostettu eri palo-osastoiksi, jos on tarpeellista henkilöiden tai omaisuuden suojaamiseksi. (käyttötapaosastointi)

Rakennusten palo-osastoinnit:
Rakennus Tyyppi Kuvaus
Vanha kutomo Kerrososastointi, Käyttötapaosastointi Palo-osastointi P1, rakennusosin EI60. Osasointi kerroksittain ja käyttötarkoituksen mukaan.

Poistumisreitit

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että rakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Ovia ei saa pitää työaikana takalukossa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa.

Kiinteistössä on seuraavan tyyppisiä poistumisjärjestelyjä:

Rakennus Poistumisjärjestelyt
Vanha kutomo Poistumisreiteillä on valaistut poistumisopasteet. Pääasiallisina poistumisreitteinä toimivat palo-osastoidut porraskäytävät. Rakennuksen päädyssä on myös kiintopainikkeella varustettu ikkuna, joka toimii varatienä.
Kokoontumispaikka: Kutomonkujan ja Yhtiönkadun välinen pysäköintialue

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta. Tulitöille on aina niiden palovaaran vuoksi harkittava vaihtoehtoisia menetelmiä.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulityöluvan. Tulityön suorittajalla on oltava voimassa oleva tulityökortti.

Tulityölupia voivat myöntää seuraavat tulitöiden vastuuhenkilöt:

Juha Avellan
Renor Oy
puh. 040 5796288
juha.avellan@renor.fi

Paloilmoitinlaitteiston hoitajan on huolehdittava tarpeellisista irtikytkennöistä, jotta tulityöt tai muut remonttityöt eivät aiheuta aiheetonta paloilmoitusta.

Mahdolliset paloilmoitinjärjestelmän irtikytkennät on kytkettävä takaisin päälle.

Poistumisjärjestelyt

Hätätilanteessa poistumista johtaa ja ohjaa
Yrityksen vastuuhenkilö johtaa muiden työntekijöiden ja asiakkaiden poistumista.
Mistä ja miten poistutaan?
Poistuminen lähintä turvallista poistumistietä opasteiden mukaisesti.
Mitä on suljettava?
Ovet ja ikkunat pyritään sulkemaan ennen poistumista.
Mitä on tehtävä ja kuka tekee ennen poistumista?
Käynnissä olevat laitteet suljetaan niitä käyttävien tai niiden läheisyydessä olevien toimesta. Henkilökunta opastaa ja auttaa asiakkaat ulos rakennuksesta.

Jälkivahinkojen torjunta

Jälkivahinkojen torjunnan tavoitteena on ehkäistä vahinkojen syntymistä, rajoittaa ja minimoida syntyneiden vahinkojen vaikutuksia sekä saattaa tilanne mahdollisimman nopeasti ennalleen.

Vahinkojen arviointi
Vahinkojen arviointi suoritetaan kiinteistöpäällikön toimesta tapauskohtaisesti. Tukena käytetään tarvittaessa vakuutusyhtiötä riippuen vahinkotyypistä.
Tilanteen palauttaminen normaaliksi
Normaaliin toimintaan pyritään palaamaan mahdollisimman ripeästi. Tarvittavat korjaustoimenpiteet tilataan välittömästi.
Vaurioiden palauttaminen normaaliksi
Korjaustoimenpiteiden välitön aloittaminen. Vahingon kartoitus ja työn tilaus. Tarvittaessa yhteys vakuutusyhtiöön vakuutuskorvausten selvittämiseksi. Rikostapauksissa aina yhteys poliisiin.
Korvaavat tilat ja järjestelmät
Mikäli jokin rakennuksen osa vaatii korjausta, eristetään se korjausten ajaksi ja jatketaan toimintaa normaalisti mahdollisuuksien mukaan. Jos jokin järjestelmän vika tai rakennuksen osan vaurioituminen vaarantaa työntekijöiden tai asiakkaiden turvallisuuden, rakennus tai sen osa suljetaan korjausten ajaksi.
Keskustelu työpaikalla ja tarvittaessa jälkihoito
Ongelmatilanteet käydään läpi työntekijöiden kanssa esimiehen toimesta. Tärkeintä on, että työntekijöillä on selvä kuva siitä, miten tilannetta hoidetaan ja miten heidän tulee toimia poikkeuksellisessa tilanteessa.

Muut järjestelyt

Hissi

Hissi
Sijainti Porraskäytävä
Huoltoyritys KONE Hissit Oy

Ilmanvaihtokone

Ilmanvaihtokone
Kuvaus Hätä-seis-painikkeet katkaisevat ilmanvaihdon oman vaikutusalueensa osalta
Ilmanvaihtokoneen tyyppi: Koneellinen ilmanvaihto
Hätä-seis-painikkeen sijainti Porraskäytävissä
IV-hätä-seis
IV-hätä-seis

Jätehuolto

Jätehuolto
Sijainti Jätepiste sijaitsee sisäpihalla
Kuvaus Paperinkeräys ja sekajäte. Envor Group Oy hoitaa jätteiden tyhjennykset, yhteystiedot: puh. 03 4124 260 // kari.vainio@envor.fi

Toimintaohjeita

Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!

Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.

Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Avun hälyttäminen

Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112

Soita hätäpuhelu itse, jos voit
Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
Kerro, mitä on tapahtunut
Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
Kerro tarkka osoite ja kunta
Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
Toimi annettujen ohjeiden mukaan
Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Hätätilanteessa pelastuslaitosta ohjataan seuraavasti:

Automaattisen palohälytyksen sattuessa pelastuslaitos ohjataan paloilmoitinkeskukselle. Muussa tapauksessa ohjaus lähimmälle pääsisäänkäynnille.

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä ja tarkista
  • Mitä on tapahtunut?
  • Tarkista henkilön tila (herääkö, hengittääkö).
Anna tarvittaessa ensiapua
  • Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
Tee hätäilmoitus
  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat. Kutomonkuja 2, FORSSA
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
  • Ilmoita potilaan tilassa tapahtuneista muutoksista hätäkeskukseen.

Tulipalo

Pelasta ja varoita
  • Pelasta välittömässä vaarassa olevat ja varoita muita.
  • Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.
Sammuta ja rajoita
  • Yritä alkusammutusta, vältä savua. Älä vaaranna itseäsi.
  • Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla palotilaan johtavat ovet ja ikkunat.
Hälytä
  • Käytä paloilmoitinpainiketta palokunnan hälyttämiseen sekä varoittaaksesi muita palokelloilla.
  • Päästyäsi turvalliseen paikkaan soita numeroon 112 (myös käytettyäsi paloilmoitinpainiketta).
  • Kerro mistä soitat ja missä palaa (osoite ja kerros) ja onko ihmisiä vaarassa.
  • Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.
Opasta
  • Opasta pelastushenkilöstö paikalle.
  • Hätätilanteessa pelastuslaitosta ohjataan seuraavasti: Automaattisen palohälytyksen sattuessa pelastuslaitos ohjataan paloilmoitinkeskukselle. Muussa tapauksessa ohjaus lähimmälle pääsisäänkäynnille.
Hissin käyttö on tulipalon sattuessa ehdottomasti kielletty!

Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Kutomonkujan ja Yhtiönkadun välinen pysäköintialue

Varakokoontumispaikka: Osoitetaan tarvittaessa

Tulipalo – toimintaohjeet, kun turvallinen poistuminen on estynyt

Joskus toisaalla riehuva tulipalo estää turvallisen poistumisen kiinteistöstä. Näissä tapauksissa on viisainta pysytellä savuttomassa tilassa ovet ja muut aukot suljettuina.

Jää palo-osastoon, jossa olet.
  • Palo-oven takana on turvallista olla. Palo-ovet kestävät tulipaloa vähintään puoli tuntia.
  • Hyppääminen korkealta johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, savuttomaan tilaan jääminen ei.
Mene ikkunan luo ja herätä huomiota. Jos et onnistu, ilmoita sijaintisi numeroon 112.
Noudata viranomaisten antamia ohjeita.

Toiminta palohälytystilanteessa

Rakennuksessa on automaattinen paloilmoitinlaitteisto, joka antaa hälytyksen pelastuslaitokselle. Palohälytyksen kuullessaan jokaisen on viipymättä poistuttava rakennuksesta.

  • Ota mukaasi ulkovaatteet, jos ne ovat lähettyvilläsi.
  • Sulje ovet ja ikkunat.
  • Käytä poistumiseen lähintä mahdollista poistumistietä.
  • Opasta asiakkaita ja vieraita.
  • Soita turvallisesta paikasta numeroon 112 ja anna lisätietoja tilanteesta. Samalla varmistat, että hätäkeskus on saanut tiedon palosta.
  • Siirry kokoontumispaikalle, älä jää sisäänkäyntien edustoille.
  • Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman erillistä lupaa.
Kokoontumispaikka: Kutomonkujan ja Yhtiönkadun välinen pysäköintialue

Vaara on ohi vasta, kun pelastuslaitos antaa luvan palata rakennukseen. Kiinteistön turvallisuushenkilöstö välittää tiedon sisälle siirtymisestä henkilökunnalle.

Toiminta kokoontumispaikalla

Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön.

Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman pelastusviranomaisen lupaa. Toimintaa kokoontumispaikalla johtaa kiinteistön henkilöstön esimiehet. Esimiehet seuraavat tilanteen edistymisestä ja ilmoittavat milloin kiinteistöön saa palata.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen, ilmoitettava turvallisuushenkilöstölle
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle

Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa

Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Pyri auttamaan heitä mahdollisuuksiesi mukaan.

Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
  • Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
  • Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.

Vesivahinko

Toimintaohjeet
  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
  • Ilmoita asiasta välittömästi:
    • huoltomiehelle: Renor Oy, Forssa, päivystys 040 5796285
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
  • Veden pääsulku: A4-porraskäytävän pohjakerros.
  • Lämmönjakohuone: A8-portaan kellarikerros.
  • Sähköpääkeskus: F0-sisäänkäynnistä oikealle, hallissa, pohjakerros.
Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
  • Ilmoita kiinteistönhoidolle ja tarvittaessa hätäkeskukseen 112.

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta aina poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.

Pommiuhka

Pommiuhkaus on usein perätön ja häiriintyneen ihmisen tekemä, mutta se on silti aina otettava vakavasti ja jokaisesta uhkauksesta tulee ilmoittaa poliisille. Tärkeää tilanteessa on säilyttää oma maltti ja rauhallisuus.

Kun uhkaus tulee puhelimitse

  • Pysy rauhallisena. Pitkitä puhelua.
  • Tee muistiinpanoja. Kirjoita uhkaus sanatarkasti muistiin.
  • Kysele kysymyksiä.
    • Missä pommi on?
    • Miltä pommi näyttää?
    • Milloin pommi räjähtää?
    • Miksi?
  • Pyri saamaan työtoverin huomio jo puhelun aikana, jotta hän voisi tiedottaa turvallisuudesta vastaavaa jo puhelun aikana.
  • Kiinnitä huomiota soittajan puhetyyliin ja äänen sävyihin.
    • Onko hänen puheestaan havaittavissa murteita tai muita erityispiirteitä?
    • Onko hän kiihtynyt?
    • Lukeeko hän viestin paperilta?
  • Kuuntele myös taustaääniä (esimerkisi liikenne tai taustalla käytävät keskustelut).
  • Puhelun jälkeen tiedota asiasta oman tilasi ja kiinteistön turvallisuudesta vastaavia henkilöitä (ks. Turvallisuushenkilöstö-luku).
  • Mikäli tämä ei ole mahdollista, soita välittömästi poliisille 112 ja toimi sieltä saatujen ohjeiden mukaisesti.

Epäilyttävä esine tai uhkauskirje

  • Älä koske esineeseen.
  • Mikäli kyseessä on kirje tai muu vastaava, jota jo olet käsitellyt, paina mieleesi kohdat, joihin olet koskenut, ja sijoita kirje esimerkiksi muovitaskuun.
  • Ilmoita välittömästi oman tilasi ja kiinteistön turvallisuudesta vastaaville henkilöille (ks. Turvallisuushenkilöstö-luku) sekä poliisille hätänumeroon 112.
  • Eristä aluetta mahdollisuuksien mukaan. Pidä mielessä tuleva mahdollinen poliisitutkinta (sormen- ja kengänjäljet ensiarvoisia todisteita).
  • Älä hätäänny. Toimi poliisin sekä turvallisuushenkilöstön ohjeiden mukaisesti.

Yleinen vaaramerkki

Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia. Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa.

Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
  • Siirry sisälle. Sulje ovet, ikkunat ja ilmastointi.
  • Avaa radio ja odota ohjeita.
  • Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
  • Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta.

Kaasuvaara

Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki
Toimi seuraavasti
  • Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
    • pysyttele sisällä, hakeudu yläkerroksiin, kuuntele radiosta lisätietoja
    • paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
  • Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
    • kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
    • pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
  • Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti.
  • Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa.
  • Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
  • Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.
  • Pysyttele yläkerroksissa, kunnes vaara on ohi.
  • Älä mene kellariin.

Säteilyvaara

Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.

Mene sisälle.

  • Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointi.
  • Talon keskiosissa ja kellarissa on paras suoja. Ota joditabletit vasta viranomaisen kehotuksesta (joditabletteja tulisi olla 2/henkilö).

Vältä ulkona liikkumista

Lisäohjeet
Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.

Sähkökatkot

Sähkökatkon sattuessa turvavalot jäävät palamaan.

Hissien käyttö sähkökatkon aikana ei ole mahdollista.

Toiminta sähkökatkon aikana

Sähköt katkeavat toimitilasta, mutta yleisten tilojen valot toimivat edelleen

  • Jos mahdollista, tarkista sulakkeet toimitilan omasta ryhmäkeskuksesta.
  • Mikäli ongelma ei ratkennut, niin ota yhteys kiinteistöhuoltoon.

Sähköt katkeavat sekä toimitilasta että yleisistä tiloista

  • Käytä taskulamppua
  • Tarvittaessa opasta muita

Sähkökatkon sattuessa myös hissit pysähtyvät. Mikäli jäät hissiin jumiin sähkökatkon tai muun vian vuoksi, toimi seuraavasti:

Ota yhteys hissihuollon vikapäivystykseen:

  • Matkapuhelimella - (KONE Hissit Oy, 0800 15063)

Tarvittaessa voit soittaa hätänumeroon 112.

Väestönsuojelu

Kiinteistössä ei ole omaa väestönsuojaa.

Kiinteistöllä on väestönsuojapaikat osoitteessa Rakennus 19: 150 henkilön S1-luokan väestönsuojasuoja .

Väestönsuojan tarkoitus on suojella ihmisiä sortumilta, räjähdyspaineelta, sirpaleilta, kaasuilta ja säteilyltä. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää.

Suojaväistö

Suojaväistöllä tarkoitetaan väestön siirtämistä johdetusti pois vaara-alueelta tilanteissa, joissa sen katsotaan aiheuttavan pienemmän riskin sisätiloihin suojautumiseen verrattuna. Tällaisia tilanteita ovat kaikki nopeasti kehittyvät vaarallisten aineiden onnettomuudet, voimakkaat palokaasujen aiheuttamat haitat, räjähdysvaara ja säteilytilanne.

Suojaväistö tehdään aina viranomaisten erillisen määräyksen perusteella. Viranomaiset ovat jo ennakolta suunnitelleet suojaväistön suorittamisen alueelta ja varanneet siihen tarvittavan kuljetuskaluston.

Irtaimiston säilytys

Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen.

Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.

Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät, kellarien ja varastojen kulkureitit
  • Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
Kellaritilat
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia.
  • Palavien nesteiden (esim. nestekaasu ja bensiini) säilytys kielletty.
Rakennusten alla tai läheisyydessä
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat
Huom!
  • Pelastusviranomainen voi yksittäistapauksissa antaa poikkeuksia, esimerkiksi säilytettäväksi isomman määrän tai sallia säilytyksen eri paikassa tai rajoittaa säilytystä, jos turvallisuus sitä vaatii

Liitteet

Tässä pelastussuunnitelmassa on seuraavat liitteet:

Lisäksi Pelsu Pelastussuunnitelma -palvelussa saatavilla seuraavat liitteet:

Liiketilan haltijan velvollisuudet

Tilan haltijan tai toiminnanharjoittajan on mahdollisuuksiensa mukaan valvottava, että työpaikalla noudatetaan tulipalon ja muun onnettomuuden ehkäisemiseksi ja henkilöturvallisuuden varmistamiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Nimetään turvallisuudesta vastaava henkilö, joka huolehtii turvallisuusasioista ja toimii yhteistyössä kiinteistön vastuuhenkilöiden kanssa.

Tilanhaltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että

  • tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen
  • rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin
  • pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista.

Helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa, kulku- tai poistumisteillä, rakennuksen alla tai sen välittömässä läheisyydessä.

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  • sammutusvälineet
  • palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet
  • poistumisreittien opasteet ja valaistus.

Tilan haltija ja toiminnanharjoittaja vastaavat osaltaan laitteiden kunnosta ja ilmoittavat epäkohdista vastuuhenkilölle.

Tilan haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan

  • ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä
  • varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa
  • varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät
  • ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi.
  • Laadittava pelastussuunnitelma, mikäli PelAs 1§ tai PelLaki 18§ niin edellyttää.

Alkusammuttimien käyttöohjeet

Sammuttimet

  • Kierrä sammutinta ylösalaisin ja ravista sammutinta, tämä varmistaa jauheen juoksevuuden.
  • Vedä varmistinsokka irti.
  • Lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Jos olet sisällä lähesty matalana lattianrajassa, tämä parantaa näkyvyyttä.
  • Ota sammuttimen letkun päästä ote ja suuntaa sammutusaine liekkien juureen.
  • Sammutusta voi tehostaa edestakaisin suuntautuvalla liikkeellä.
  • Koko palava alue on peitettävä sammutepilveen.
  • Liekkien sammuttua sammuttamisen voi lopettaa.
  • Tarkkaile palanutta kohdetta ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Mikäli kohde syttyy uudelleen, toista sammutus.
  • Soita 112

Sammutuspeitteet

  • Ota kiinni peitteen nurkista ja suojaa kätesi peitteen sisään.
  • Jos olet ulkona, lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Ojenna kädet suoriksi.
  • Levitä peite palon päälle.
  • Pidä peitettä tiiviisti palon päällä ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Jätä peite paikalleen.
  • Soita 112

Pikapaloposti

  • Avaa pikapalopostikaappi. Riko tarvittaessa muovinen lukonsuojus esimerkiksi kolauttamalla sitä kyynärpäällä.
  • Avaa sulkuventtiili ja vedä letku ulos.
  • Käännä letkun päässä oleva suutin auki ja aloita sammuttaminen turvallisen matkan päästä.
  • Suuntaa vesisuihku liekkien juureen ja jatka sammuttamista kunnes palo on sammunut.
  • Varmista että palo on sammunut. Tukahduta tai kastele vielä mahdollisesti kytevät kohdat.
  • Soita 112

Älä aseta itseäsi vaaraan. Vältä savun hengittämistä. Mikäli palon sammutus ei onnistu, siirry turvaan. Sulje tilan ovi rajoittaaksesi paloa.

Auton lämmitysjohdot

Auton lämmitysjohto tulee turvallisuussyistä aina käytön jälkeen irrottaa pistorasiasta eikä pistorasiassa olevaa johtoa saa jättää esimerkiksi lämmitystolppaan roikkumaan. Myös pistorasiakotelon kansi on syytä pitää lukittuna.

Avoin pistorasiakotelo ja vapaasti roikkuva jännitteinen lämmitysjohto aiheuttavat sähköiskun vaaran. Jos pistokytkin putoaa vesilätäkköön tai lumisohjoon, se saattaa tehdä ympärillä olevan alueen sähköiseksi. Lisäksi lämmitysjohto voi rikkoutua vaaralliseen kuntoon esimerkiksi paikoitusalueen lumenluonnin yhteydessä. Avoimena oleva pistorasiakotelo puolestaan on alttiina ilkivallalle.

Käyttäjiä tulee ohjeistaa auton lämmitysjohdon turvallisesta käytöstä ja säilytyksestä. Yhtiö vastaa kiinteistön turvallisuudesta ja jos esimerkiksi ulkopuolinen henkilö loukkaa itsensä, on vastuu yhtiöllä. Myös auton käyttäjä, joka virheellisesti on jättänyt lämmitysjohdon kiinni pistorasiaan, vastaa omalta osaltaan mahdollisista vahingoista.

Auton esilämmitykseen on käytettävä vain tarkoitukseen soveltuvaa lämmitysjohtoa ja autoihin tarkoitettua sisätilan lämmitintä. Jatkojohdon käyttöä tulee välttää, sillä jatkojohdot eivät yleensä ole lapsisuojattuja ja ne joutuvat helposti maahan, jossa ne ovat alttiita vedelle, lialle ja lumelle. Liitäntäjohdon ja pistokkeiden kunto tulee tarkistaa tai tarkistuttaa riittävän usein.

Jos auton sähkölämmityslaitteita ei käytetä tai niiden kunnosta ei huolehdita oikein, seurauksena saattaa olla sähköiskun vaara käyttäjälle tai muulle henkilölle. Myös palovaara on olemassa.

Avainturvallisuus

Luovutetuista avaimista on pidettävä kirjaa ja avainten palautuksesta on huolehdittava varsinkin avaimen haltijan työ- tai asumissuhteen päättyessä.

Avaimet luovutetaan käyttötarpeen mukaan kuittausta vastaan. Avaimien tulee olla jatkuvasti ne kuitanneen henkilön välittömässä hallinnassa. Itselle kuitattua avainta tai kulkutunnistetta ei saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle missään tilanteessa.

Kiitos, että tutustuit dokumenttiin.