Valikko

Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.

Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.

Johdanto

Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
  2. rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
  3. henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)

Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)

Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus;
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)

Kohteen perustiedot

Vaasan ev.lut. seurakuntien virastotalo sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa Koulukadun ja Vaasanpuistikon risteyksessä. Virastotalon vanha osa on rakennettu 1956 ja uusi osa 1978.

Virastotalossa sijaitsevat seurakuntien kirkkoherranvirastot, seurakuntayhtymän taloustoimisto, seurakuntasalit, toimituskappeli, sekä nuorisotyön, diakoniatyön, lähetystyön ja lapsityön toimitilat, seurakuntien musiikkikoulu ja perheasiain neuvottelukeskus. Kiinteistössä on väestönsuoja.
Tontin pinta-ala on 3 047 m2, rakennusoikeus 5 027 m2 ja käytetty rakennusoikeus 5 534 m2 (kaupungin kiinteistörekisterin mukaan).
Virastotalo on viisikerroksinen, kellarillinen ja kerrosalaltaan 5 495 m2 sekä tilavuudeltaan 22 100 m3 palonkestävä rakennus.
Tontilla on erillinen yksikerroksinen talous-/ autotallirakennus, jonka kerrosala on 39,0 m2 ja tilavuus 335 m3.

Perustiedot

Kiinteistön nimi Virastotalo
Kiinteistön osoite Koulukatu 26-28
Vaasanpuistikko 3
65100 VAASA
Rakennusten määrä 1
Pinta-ala 5 495 m²
Kerrokset 5
Paloluokka P1
Käyttötarkoitus Monitoimitila

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Pohjanmaa. Pelastuslaitoksen arvioitu saapumisaika kohteeseen on n. 8 minuuttia.

Paloilmoittimen hoitaja Vahtimestari
puh. 044 4808424
Paloilmoittimen keskuksen sijainti Koulukatu 26:n B-rappukäytävässä 1. kerros
Kiinteistönhoito Vahtimestari
puh. 044 4808424
Talvikunnossapito Arto Cederlöf
puh. 040 0560116
Sähköntarjoaja Vaasan Sähkö Oy
puh. 06 3245111
päivystys 06 3245111
http://www.vaasansahko.fi/
Vesiyhtiö Vaasan Vesi
puh. 06 3254187
päivystys 06 3254151
https://www.vaasanvesi.fi/asiakaspalvelu
Vartiointiliikkeen yhteystiedot Securitas
puh. 020 4912600
päivystys puh. 020 4912600
http://www.securitas.fi
Kiinteistön vakuutusyhtiö Pohjola Vakuutus Oy
puh. 03 030303
https://www.op.fi
Kokoontumispaikka Koulukadun vastakkaisella puolella oleva Vasa Övningskolan piha-alue.
Varakokoontumispaikka Määritetään tarvittaessa
Väestönsuojien määrä 1
Väestönsuojan sijainti VSS1 Vaasanpuistikko 3:n kellarikerroksessa (huoneet 0221 ja 0222).
Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Veden pääsulku Koulukatu 26 A-rappukäytävän kellarissa porrastason alla
Lämmönjakohuone Koulukatu 26-28:n kellarissa huoneessa 030
Sähköpääkeskus Koulukatu 26-28 kellarikerroksen tilassa 029.
Vaasanpuistikko 3 kellarissa huoneessa 0208.
Muuntamon sijainti Aluemuuntamo Wasaborgin talossa osoitteessa Vaasanpuistikko 14
Ilmanvaihtokone Koulukatu 26 ullakkokerroksen huoneessa U001 ja Vaasanpuistikko 3:n 6. krs huoneissa 603 ja 605
Ilmanvaihdon hätä-seis

Koulukatu 26-28:n 1. krs porrashuoneessa 0122. Vaasanpuistikko 3 A, G-kerroksen tuulikaapissa 0116. Koko kiinteistön ja useiden muidenkin kiinteistöjen ilmanvaihdon ohjaus ja hätäpysäytys tapahtuu Koulukatu 26-28:n 2. krs kanslian vahtimestarin huoneesta 217.

Henkilömäärät

Yhteensä
Päivällä Illalla Yöllä
Arkisin 70–100 30–40 7–10
Rakennuksessa on neljä vuokrahuoneistoa ja kaksi vierashuonetta.
Viikonloppuisin 20–30 20–30 7–10
Rakennuksessa on neljä vuokrahuoneistoa ja kaksi vierashuonetta.

Henkilömäärät

  • Isossa seurakuntasalissa (Koulukatu 28, 1.krs, 0117) on istumapaikat 180 henkilölle (kalustettuna 164 tuolia). Rakennuslautakunnan 1978 hyväksymän seinäkyltin mukaan vahvistettu enimmäishenkilömäärä on 217 henkilöä.
  • Pienessä seurakuntasalissa (Koulukatu 26, 1.krs, 0135+0136) on istumapaikat 50 henkilölle.
  • Toimituskappelissa (Vaasanpuistikko 3, kellari, 0219) on istumapaikat 42 henkilölle (42 tuolia). Rakennuslautakunnan vahvistama henkilömäärä on 70 henkilöä.
  • Kerho-/musiikkitilan (Vaasanpuistikko 3, kellari, 0212) vahvistettu enimmäishenkilömäärä on 117 henkilöä.
  • Päiväkerhotilan (Vaasanpuistikko 3, G krs, 0113) vahvistettu enimmäishenkilömäärä on 60 henkilöä.
  • Rippikoululuokan (Vaasanpuistikko 3, 1.krs, 113) vahvistettu enimmäishenkilömäärä on 40 henkilöä.

Organisaatio

Kiinteistöpäällikkö Reetta Hietaharju
puh. 044 4808450
reetta.hietaharju@evl.fi
Talousjohtaja Kjell Fellman
puh. 044 4808400
kjell.fellman@evl.fi
Vahtimestari Antti Kotkanoksa
puh. 044 4808424
antti.kotkanoksa@evl.fi

Kiinteistön turvallisuushenkilöt

Suojelupäällikkö Reetta Hietaharju
puh. 044 4808450
reetta.hietaharju@evl.fi
Työsuojelupäällikkö Kjell Fellman
puh. 044 4808400
kjell.fellman@evl.fi
Turvallisuusvastaava Antti Kotkanoksa
puh. 044 4808424
antti.kotkanoksa@evl.fi

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Omatoiminen huolto Vahtimestari 044 4808424
Hissihuolto KONE Hissit Oy 0800 15063
Vartiointiliikkeen yhteystiedot Securitas 020 4912600 020 4912600
Huolto
Nimi Puhelinnumero Päivystysajat
Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä: Hoitaja Vahtimestari 044 4808424
Huoltopäivystys Are Oy 020 5305700 ark. klo 16.00-07.00, la-su 24 h
Käsisammutin: Huoltohenkilö Harri Haavisto 010 5694723
Pikapaloposti: Huoltohenkilö Harri Haavisto 010 5694723

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Suojelu- ja pelastusorganisaatio

Suojelu- ja pelastusorganisaation vastuuhenkilöt

Kohteeseen on nimetty turvallisuuspäällikkönä ja hänelle varahenkilö. Isännöinnistä ja kiinteistön huollosta vastaa Vaasan seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö. Tarvittaessa vartioinnista huolehtii vartiointiliike.

Ensiavusta sairastapauksissa vastaavat henkilökunta/pelastuslaitos. Poikkeusolojen vastuuhenkilöt ovat samoja kuin normaaliaikana.

Johtokeskus

Kiinteistön oma johtokeskus on kansliassa. Koko seurakuntayhtymän normaaliajan johtokeskus on virastotalo. Kriisiajan johtokeskus sijoitetaan Koulukatu 28 virastotalon 2. kerroksen huoneisiin 123-125.

Tehtäväkuvaukset

Tietoja henkilöistä, yhteystiedoista ja pelastussuunnitelmaan liittyvistä tehtävistä on edellä olevassa taulukossa.

Riskit

Turvallisuuden näkökulmasta riski tarkoittaa onnettomuuden todennäköisyyden ja seurausten yhdistelmää. Tärkeä osa turvallista kiinteistöä on turvallisuusriskien tunnistaminen ja niiden seurausten arviointi. Seuraavilla sivuilla on tunnistettu riskit, jotka kohdistuvat ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön. Tunnistettuihin riskeihin on laadittu toimenpide-ehdotukset, joilla riskejä voidaan poistaa, vähentää ja hallita. Vain tunnistettua riskiä voidaan hallita.

Kiinteistöön ja henkilöihin kohdistuvat riskiluokat:

  • Tapaturmat
  • Tulipalovaarat
  • Vesivahingot
  • Sairauskohtaukset
  • Säteily- tai kaasuvaara
  • Myrskyvauriot
  • Murrot, ilkivalta yms.

Tapaturmat

Riskit

  • kaatuminen
  • liukastuminen
  • kompastuminen
  • lumen tai jään tippuminen ihmisen päälle
  • liikenneonnettomuus
  • viiltohaava
  • työvälineiden aiheuttama vamma

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Lumen ja jään kerääntymistä katoilla on seurattava talvisin.
    • Vaaranpaikoista tulee ilmoittaa välittömästi hallitukselle tai isännöitsijälle.
    • Vaaratilanteissa kulku tai pysäköiminen tulee estää lumen tai jään putoamisvaara-alueelle.
  • Piha-alue pidetään siistinä ja kunnossa.
    • Talvikunnossapidosta huolehditaan.
  • Läheltä piti -tilanteisiin puututaan viivytyksettä. Läheltä piti -tilanteet tutkitaan ja tehdään tarvittavat toimenpiteet vastaavanlaisten tapahtumien varalle ja niiden estämiseksi.
  • Henkilökunnalle on järjestetty ensiapukoulutusta.
  • Ensiaputarvikkeita on hankittu ja niitä uusitaan säännöllisesti.
  • Yleisiin ensiapuohjeisiin tulee jokaisen tutustua.

Tulipalovaarat

Riskit

  • Ihmisen toiminta
    • huolimaton tupakointi
    • tavaroiden säilyttäminen kulkukäytävillä
    • tavaroiden säilyttäminen porraskäytävissä
    • palo-ovet auki
    • sähkölaitteiden päälle unohtuminen
    • valvomaton kynttilöiden poltto
  • Sähkölaitteet
    • oikosulut
    • rikkinäiset sähkölaitteet
  • Tuhopoltto
    • palokuormaa rakennuksen seinustalla
  • Turvallisuusjärjestelyt
    • paloilmoitinlaitteen vika
    • sammuttimien tarkastus tekemättä
    • palopostien huolto tekemättä
    • merkkivalokeskuksen huollon puute
  • Muut

Palovaarallisimmat kohteet

Kiinteistön palo- ja hätäpoistumisturvallisuuden kannalta haasteellisimmat kohteet ovat:

  • Vaasanpuistikko 3 kellarin kerhotila
  • Koulukatu 28 kellarin toimituskappeli
  • Vaasanpuistikko 3 viidennen kerroksen kokoustila
  • Koulukatu 26 pieni seurakuntasali
  • Koulukatu 28 iso seurakuntasali
  • Koulukatu 26 neljännen kerroksen perheasiain neuvontakeskus

Jäteastia-aitaukset sijaitsevat kahdessa paikassa erillään rakennuksista. Toisen jäteastia-aitauksen etäisyys rakennuksesta on noin 10 m ja toinen on tätä kauempana.

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • savuvahingot
  • henkilövahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Ihmisen toiminta
    • Suoritetaan vuosittain omatoimiset palotarkastukset kiinteistössä.
    • Poistumisturvallisuudesta on huolehdittava:
      • henkilökunta pitää poistumistiet vapaina.
      • aktiivinen puuttuminen epäkohtiin.
    • Pelastussuunnitelma pidetään ajan tasalla ja siihen perehdytään.
  • Sähkölaitteet
    • Sähkökorjaukset ja asennukset teetetään TUKES:in rekisteristä löytyvällä ammattilaisella. Urakoitsijalla on oltava riittävät asennusoikeudet ja hänellä on oltava kokemusta vastaavista töistä.
    • Sähköpääkeskukset on merkitty ja niiden edustoilla ei säilytetä tavaraa.
  • Tuhopoltto
    • Ylimääräistä palokuormaa ei kasata.
  • Turvallisuusjärjestelyt
    • Kohteessa on automaattinen paloilmoitinjärjestelmä.
    • Paloilmoitinlaitteistojen testit ja huoltotyöt suoritetaan huolto-ohjelman mukaisesti.
    • Kiinteistössä on alkusammutusvälineet.
    • Alkusammutuskalusto tarkastetaan määräysten mukaan.
    • Poistumistiet on merkitty opastein.
  • Muut
    • Kiinteistössä ei saa säilyttää palavia aineita kellareissa. Palavat aineet tulee säilyttää niille tarkoitetussa paikassa.
    • Ilmanvaihto ja nuohous
      • IV-kanavien nuohousväli on yleensä 10 vuotta

Vesivahingot

Riskit

  • Ympäristö
    • tulva
    • rankkasade
  • Rakenteet
    • rakenteiden vesitiiviyden pettäminen
    • rakentamis- ja materiaalivirheistä johtuva tapaturma
    • putkirikko
  • Laitteet
    • pesukoneiden ja kylmäkoneiden rikkoontuminen

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Rakenteet
    • LVI-työt, -tarkastukset ja -asennukset teetetään vain ammattilaisella.
      • LVI-urakoitsijalla tulee olla riittävät asennusoikeudet ja urakoitsijan täytyy olla toteuttanut vastaavanlaisia töitä aiemmin.
    • Putkistojen kuntoarvio suoritetaan säännöllisesti.
    • Katolta ja ränneistä tulee poistaa lehdet ja roskat.
  • Laitteet
    • Kodinkoneiden valvotun käytön ja kunnossapidon tärkeyden korostaminen.
      • Pesukoneen ja astianpesukoneen suodattimet ja nukkasihti on puhdistettava säännöllisesti.
      • Jääkaapin takaosa on imuroitava kerran vuodessa. Tässä yhteydessä tarkastetaan silmämääräisesti jääkaapin kunto myös kompressorin ja valuma-astian osalta.

Sairauskohtaukset

Riskit

  • sydäninfarkti
  • diabeettinen sokki
  • aivoinfarkti
  • aivoverenvuoto
  • epilepsia
  • pyörtyminen

Seuraukset

  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Avun saannin nopeuden takaaminen kiinteistön alueella.
  • Pelastussuunnitelman liitteenä oleviin ensiapuohjeisiin tutustutaan ja ensiapua harjoitellaan.
  • Henkilökunnalle on järjestetty ensiapukoulutusta.
  • Ensiaputarvikkeita on hankittu ja niitä uusitaan säännöllisesti.
  • Ambulanssin opastus on järjestetty ja ohjeistettu henkilökunnalle.
  • Pelastusajoneuvojen pysäköiminen mahdollistetaan ulko-ovien eteen.

Säteily- tai kaasuvaara

Riskit

  • radioaktiivisen aineen tai vaarallisen kaasun joutuminen ympäristöön
  • vaarallisen aineen kuljetusonnettomuus
  • onnettomuus ydinvoimalaitoksessa

Seuraukset

  • säteilysairaudet
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Joditablettien hankkiminen tarpeiden mukaan (2 tabl./henkilö).
  • Kiinteistössä on väestönsuoja, johon voi suojautua säteilyvaaratilanteessa.
  • Väestönsuojan toimintakuntoa ylläpidetään.
  • Ilmastoinnin hätäpysäytys on merkitty ja henkilökunnan tiedossa.
  • Pelastussuunnitelmassa on toimintaohjeet tilanteiden varalle.

Myrskyvauriot

Riskit

  • erilaiset luonnonilmiöt

Seuraukset

  • sähkökatkot
  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Rakennuksen ja ulkoalueiden kunnosta huolehditaan.
  • Viranomaisten ulkonaliikkumiskieltoa on noudatettava.
  • Sisälle suojautuessa pysytään kaukana ikkunoista ja lasiovista.
  • Varaudu omatoimisesti pitkäaikaisiinkin sähkökatkoihin esimerkiksi seuraavasti:
    • valaisin ja paristot

Rikollinen toiminta

Riskit

  • Murto
    • rakennuksen tiloihin pääsee valvomatta
  • Väkivalta
  • Ilkivalta

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Murto
    • Arvoesineiden merkitseminen ja kuvaaminen.
    • Kiinteistössä on tallentava kameravalvontajärjestelmä.
    • Kiinteistössä on rikosilmoitinjärjestelmä.
  • Ilkivalta
    • Yleisen siisteyden ja järjestyksen valvominen ja epäkohtiin puuttuminen aktiivisesti.
    • Graffitien ja muiden töhryjen puhdistus viipymättä.
  • Henkilökunnalla on velvollisuus ilmoittaa epäkohdista.

Turvallisuusjärjestelyt

Toimitilaturvallisuus

Kiinteistössä on kameravalvonta

Kameravalvonta
Sijainti Ulko- ja sisätiloissa.
Kuvaus Kiinteistössä on tallentava kameravalvonta

Kiinteistössä on murtohälyttimiä

Murtohälytin
Kuvaus Rakennuksessa on automaattinen rikosilmoitinjärjestelmä. Hälytys on ohjattu vartiointiliikkeeseen.

Valvonta

Vartijakutsu
Sijainti Virastotalo

Rikosturvallisuus

Rikosturvallisuuden vastuut

Rikosturvallisuudesta kiinteistön osalta vastaa turvallisuuspäällikkö ja hänen varahenkilönsä.

Seurakunta ei vastaa vaatesäilytystiloihin jätetyistä arvoesineistä eikä vaatteista.

Graffitit ja töhryt

Graffiteiksi kutsutaan yleisesti virheellisesti töhryjä eli sotkuja. Graffitit ovat laillisesti tehtyjä kaupunkikuvaa kaunistavia taideteoksia.

Kiinteistölle suoritetusta ilkivallasta tulee heti ilmoittaa suojelujohtajalle. Hän harkitsee rikosilmoituksen tarpeellisuuden. Töhryt (ja luvattomat graffitit) tulee valokuvata ja poistaa välittömästi. Niistä tulisi yleensä tehdä myös rikosilmoitus. Tuomioita langetetaan nykyään jo töhrijän käsialankin perusteella.

Nopealla poistamisella on suuri merkitys niiden yleistymisen rajoittamiseen. Nopea korjaaminen on tärkein ennalta ehkäisevä toimenpide.

Arkirikollisuus hakeutuu laiminlyödyille paikoille. Alueen riittävä valaistus ja valvonta vähentävät ilkivallan riskiä.

Rikosilmoitusohjeet

Rikosilmoitusmenettelystä annetaan tarkemmat ohjeet isännille ja tilaisuuksien vastuuhenkilöille.

Vakuutukset

Kiinteistöllä on omaisuusturvavakuutukset sekä vastuuvakuutus. Seurakunnan henkilökunta on vakuutettu työajan kattavalla lakisääteisellä vakuutuksella. Vakuutuksen muoto on täydellinen. Lisäksi henkilökunta on vakuutettu ryhmätapaturmavakuutuksella.

Sammutuskalusto

Sijainti Sammutuskalusto
Toimitiloissa Käsisammutin
Toimitiloissa Pikapaloposti
Toimitiloissa Sammutuspeite
Alkusammuttimet tulee tarkastaa:
  • vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
  • vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)
Pikapalopostit tulee tarkastaa:
  • Pikapalopostien toimivuus tulee tarkastaa vuoden välein. Pikapalopostien letkujen koeponnistus tulee tehdä viiden vuoden välein.

Turvalaitteet

Poistumisopastus

Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.

Poistumisopastus
Kuvaus

Automaattinen turva- ja merkkivalaistusjärjestelmä.

Turvavalaistuksen akkujen kesto on vähintään 30 minuuttia ja niiden kunto tarkastetaan viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Akut on sijoitettu Vaasanpuistikko 3 kellarikerroksen eteisen 0211 komeroon.

Keskuksen sijainti Koulukatu 26-28 kellarikerroksen sähköpääkeskuksessa 029
Kattavuus Poistumisreitit ja uloskäynnit

Ilmanvaihdon pysäytys

Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.

Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.

Ilmanvaihdon pysäytys: Koulukatu 26-28:n 1. krs porrashuoneessa 0122. Vaasanpuistikko 3 A, G-kerroksen tuulikaapissa 0116. Koko kiinteistön ja useiden muidenkin kiinteistöjen ilmanvaihdon ohjaus ja hätäpysäytys tapahtuu Koulukatu 26-28:n 2. krs kanslian vahtimestarin huoneesta 217.

Ensiapu

Työturvallisuuslain (738/2002) 46 § mukaan työnantajan on huolehdittava työntekijöiden ja muiden työpaikalla olevien henkilöiden ensiavun järjestämisestä, annettava ohjeet ensiavun saamiseksi sekä varattava työpaikalle tai sen välittömään läheisyyteen riittävä määrä asianmukaisia ensiapuvälineitä.

  • Ensiapukoulutusta on järjestetty.
  • Ambulanssi ohjataan: Sisäänkäynnille. Henkilökunta järjestää opastajan ulos auttajia vastaan.
Kiinteistössä on saatavilla ensiaputarvikkeita seuraavasti:
Tarvike Sijainti
Ensiapukaappi Toimitiloissa

Ensiavusta tilaisuuksien sairastapauksissa vastaavathenkilökunta, diakoniatyöntekijät, tilaisuuksien järjestäjät / -vetäjät ja jatkossa pelastuslaitos.

Henkilöstö osaa käyttää ensiapukaapissa olevaa välineistöä. Siellä ei säilytetä esim. särkylääkkeitä tms. väärinkäytön mahdollistavia aineita.

Paloturvallisuus

Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä

Automaattisen paloilmoitinjärjestelmän tarkoituksena on varoittaa kiinteistön käyttäjiä alkavasta palosta. Järjestelmä havaitsee tulipalon nopeasti ilmaisimien reagoidessa paloon ja palokellot alkavat soida. Järjestelmä välittää hälytyksen automaattisesti hätäkeskukseen.

Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä
Kuvaus Kiinteistössä on automaattinen paloilmoitinlaite
Keskuksen sijainti Koulukatu 26:n B-rappukäytävässä 1. kerros
Hoitaja Vahtimestari
puh. 044 4808424

Ilmoituksensiirtoyhteyden toiminnallisuuden varmistaminen

  • Määräaikaishuollot ja vikakorjaukset
  • Ilmoituksensiirtoyhteyden kuukausikokeilu
  • Määräaikaistarkastukset

Toimenpiteet ilmoituksensiirtoyhteyden vian ilmaantuessa

Mikäli havaitaan vika ilmoituksensiirtoyhteydessä, järjestetään kiinteistössä valvonta tehostetusti henkilökunnan voimin.

  • Yhteys hätäkeskukseen
  • Päivystäjä valvomaan paloilmoitinkeskusta
  • Päivystäjä suorittaa tarvittaessa hätäilmoituksen ja opastaa pelastuslaitosta palokohteeseen

Palo-osastointi

Palo-osastoinnin tarkoitus on palon sattuessa estää palokaasujen ja palon leviäminen sekä turvata ihmisten poistuminen. Tämän takia on erityisen tärkeää, että palo-ovet pidetään kiinni. Palo-ovia ei saa kiilata auki.

Käyttötavaltaan tai palokuormaltaan oleellisesti toisistaan poikkeavat tilat on muodostettu eri palo-osastoiksi, jos on tarpeellista henkilöiden tai omaisuuden suojaamiseksi. (käyttötapaosastointi)

Poistumisreitit

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että rakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Ovia ei saa pitää työaikana takalukossa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa.

Kiinteistössä on seuraavan tyyppisiä poistumisjärjestelyjä:

Rakennus Poistumisjärjestelyt
Virastotalo Poistumistiet (uloskäytävät ja varatiet/hätäpoistumistiet) tulee pitää esteettöminä, eikä niihin saa tilapäisestikään varastoida liikkumista haittaavia tai palokuormaa lisääviä esineitä tai materiaaleja.
Kiinteistössä on poistumisreittien automaattinen turvavalaistus.
Kaikki tilat on varustettu asianmukaisilla poistumistieopasteilla.
Kokoontumispaikka: Koulukadun vastakkaisella puolella oleva Vasa Övningskolan piha-alue.

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta. Tulitöille on aina niiden palovaaran vuoksi harkittava vaihtoehtoisia menetelmiä.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulityöluvan. Tulityön suorittajalla on oltava voimassa oleva tulityökortti.

Paloilmoitinlaitteiston hoitajan on huolehdittava tarpeellisista irtikytkennöistä, jotta tulityöt tai muut remonttityöt eivät aiheuta aiheetonta paloilmoitusta.

Mahdolliset paloilmoitinjärjestelmän irtikytkennät on kytkettävä takaisin päälle.

Henkilöturvallisuus

Henkilöturvallisuuden vastuut

Kiinteistön työntekijöiden henkilöturvallisuudesta vastaa työnjohto työturvallisuussäädösten mukaisesti.

Asiakkaitten turvallisuus

Seurakunnan tiloja käyttävien asiakkaitten henkilöturvallisuudesta vastaavat tilaisuuksien järjestäjä (tilaisuuksien vetäjä) ja työvuorossa olevat henkilökunta.

Vuokrattavien kokoontumistilojen turvallisuus on hoidettu rakenteellisin järjestelyin. Alkusammutus- ja ensiapuvälineet on hankittu viranomaisten ohjeitten mukaan (sammuttimet, sammutuspeitteet, ensiaputarvikkeet).

Keittiötilojen hygieniasta vastaa leirikeskuksen emäntä. Keittiössä elintarvikkeita käsitteleviltä henkilöiltä edellytetään hygieniapassia eli hygieniaosaamistesti tulee olla suoritettuna.

Työntekijöitten turvallisuus

Henkilökunnan turvallisuus on hoidettu pääasiassa rakenteellisin ja teknisin järjestelyin.

Työsuojelu

Työsuojelusta vastaa Vaasan seurakuntayhtymän työsuojelupäällikkö sekä kiinteistön turvallisuuspäällikkö. Ilmanvaihtolaitteiden toimintaa valvotaan Suomen rakentamismääräyskokoelman mukaisesti.

Työterveysasioitten hoidosta on erilliset ohjeet henkilöstön työhön perehdyttämisoppaassa.

Vakuutukset

Leireihin ja muihin seurakunnan omissa tiloissaan järjestämiin tilaisuuksiin osallistuvat suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan jäsenet on vakuutettu seurakuntien ryhmätapaturmavakuutuksella. Vakuutus on voimassa seurakunnan järjestämässä pyhä- ja rippikoulutoiminnassa, seurakunnan järjestämässä kerhotoiminnassa, seurakunnan järjestämillä leireillä ja retkillä, seurakunnan luottamushenkilöiden osalta luottamustoimeen kuuluvia tehtäviä suoritettaessa. Edellä mainituissa tapauksissa vakuutus on voimassa myös niihin liittyvien välittömien matkojen aikana.

Kiinteistöllä on omaisuusturvavakuutukset sekä vastuuvakuutus.

Seurakunnan henkilökunta on vakuutettu työajan kattavalla lakisääteisellä vakuutuksella. Vakuutuksen muoto on täydellinen. Lisäksi henkilökunta on vakuutettu ryhmätapaturmavakuutuksella.

Seurakunnan palkkiotoimiset henkilöt on vakuutettu vapaaehtoisella kerholaisten tapaturmavakuutuksella.

Toiminta poikkeusoloissa

Poikkeusolojen toiminnasta vastaa kiinteistön turvallisuuspäällikkö.

Vaasan seurakuntayhtymällä on toimintasektorit kattava yhteinen valmiussuunnitelma poikkeusoloja varten. Valmiussuunnitelma on hyväksytty yhteisessä kirkkoneuvostossa ja se tarkistetaan neljän vuoden välein. Valmiussuunnitelma on seurakuntayhtymän taloustoimistossa..

Huom. Mahdollisesti tarvittavat poikkeusolojen henkilövaraukset on hoidettava Vaasan Sotilasläänin Esikunnasta.

Tietotekniikan vastuut

Tietoteknisten laitteiden toimivuudesta ja tietoturvallisuudesta vastaa jokaisen käyttäjän lisäksi seurakuntayhtymän atk-tukihenkilö.

Käyttäjien oma toiminta on tietotekniikan suurin yksittäinen riskitekijä.

Seurakuntayhtymän verkossa tärkeimmät ohjelmat ja työtiedostot sijaitsevat pääsääntöisesti palvelimella. Tällöin eri puolilla kaupunkia sijaitsevissa tietokoneissa ei ole erikseen luottamuksellisia tietoja tallennettuna kiintolevyille.

Jokaisella käyttäjällä on oma henkilökohtainen käyttäjätunnus salasanoineen, joka antaa hänelle rajoitetun oikeuden päästä vain niihin ohjelmiin ja työtiedostoihin, jotka hänelle on määritelty. Käyttäjätunnukset määritellään tilapäisten työntekijöiden kohdalla vain työssäoloajan voimassa oleviksi. Irtaimistoluettelosta huolehtii paikallisesti kunkin kiinteistön vahtimestari.

Tietokoneet ja niiden oheislaitteet on luetteloitu taloustoimistossa säilytettävään irtaimistoluetteloon. Pientietokoneet ja palvelimet oheislaitteineen on vakuutettu.

Tietoturvan vastuut

”Yhteinen kirkkoneuvosto vastaa siitä, että seurakunnilla on edellytykset käsitellä henkilötietoja asianmukaisesti ja laillisesti .”

Tietoturvallisuudesta vastaa jokainen käyttäjä omalta osaltaan.

Seurakuntayhtymän yhteys internetiin kulkee KIRKKO -verkon kautta. Kirkkohallitus vastaa tästä yhteydestä. Yhteys on suojattu palomuurilla ja siinä on toteutettu myös virussuojaus sekä roskapostin suodatus. Tärkein ohjelmisto Status sisältää monia eri sovelluksia ja on sijoitettu palvelimelle. Statuksen pääkäyttäjä vastaa käyttäjätunnuksista ja käyttäjäoikeuksista. Palvelimien toiminnasta ja varmuuskopioinnista vastaavat atk-tukihenkilöt. Käsiteltävät tiedot, joista osa on salaisia, tallennetaan palvelimelle. Palvelin sijaitsee virastotalossa jäähdytetyssä ja lukitussa palvelinhuoneessa. Kaikki palvelimet (3 kpl) on suojattu upseilla jännitevaihteluita ja sähkökatkoksia vastaan.

Varmuuskopiot otetaan palvelinten kovalevyistä joka arkipäivä.

Kaikkien työasemien ja pääpalvelimen virustorjunta hoidetaan keskitetysti palvelimilta. Lisätietoja tietoturvasta on saatavissa internetsivulta www.tietoturvaopas.fi.

Tietosuojan vastuut

”Yhteinen kirkkoneuvosto vastaa siitä, että seurakunnilla on edellytykset käsitellä henkilötietoja asianmukaisesti ja laillisesti.”

Tietosuojasta vastaa jokainen käyttäjä omalta osaltaan, sekä lisäksi seurakuntayhtymän atk-tukihenkilö ja ohjelmiston pääkäyttäjä.

Seurakuntayhtymän verkossa lähes kaikki ohjelmat ja työtiedostot sijaitsevat palvelimella ja niihin pääsee vain henkilökohtaisella käyttäjätunnuksella.

Henkilörekistereitä on käytössä papistolla ja diakoniatyöntekijöillä.

Kiinteistö ja huolto

Kiinteistön vastuut

Isännöinnistä vastaa seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö.

Kiinteistöllä on henkilökunta, joka vastaa johtosääntönsä mukaisista tehtävistä.

Siivouksesta vastaa seurakuntayhtymän siivoustyönjohtaja.

Luettelo tarkastuksista, lausunnoista ja toimenpiteistä

Koulutus turvallisuusasioissa

Koulutuksen yksityiskohtaisesta suunnittelusta ja toteutuksesta on laadittu seurakuntayhtymälle erillinen asiakirja, joka virastotalon lisäksi koskee myös leirikeskuksia. Paloilmoittimien hoitajakurssille osallistuu aina tarvittaessa uudet kiinteistötyöntekijät jotka ko. koulutusta ei ole käynyt. Kaikilta keittiössä työskenteleviltä vaaditaan hygieniapassi. Tarkemmat tiedot koulutuksesta saa virastotalokiinteistön julkaisusta ”Koulutus turvallisuusasioissa”.

Palotarkastukset

Kiinteistössä suoritetaan palotarkastuksia lainsäädännön mukaan yleensä vuosittain. Tarkastuspöytäkirjat ovat kiinteistötoimistossa.

Rikosilmoitin

Järjestelmän toiminta tarkastetaan säännöllisesti.

Sähkölaitteisto

Sähköasennusten tarkastukset suoritetaan säädösten mukaisesti.

Koulutus turvallisuusasioissa

Koulutusvastuu

Henkilökunnan sekä vapaaehtoistyöntekijöiden turvallisuuskoulutuksen järjestämisestä vastaa suojelupäällikkö yhdessä työympäristötoimikunnan kanssa.

Kukin henkilö vastaa itse osallistumisestaan ja hakeutumisestaan tarvitsemiinsa koulutustilaisuuksiin. Erityisesti turvallisuushenkilöstön osallistuminen on tärkeätä ja osa kunkin työtehtäviä.

Vaasan seurakuntayhtymälle on laadittu ”Vaasan seurakuntayhtymän henkilöstöopas”, jossa kerrotaan mm. perusasioita koulutustoiminnasta ja perehdyttämisestä. Opas annetaan aina uudelle työntekijälle.

Osallistuminen turvallisuuskoulutukseen

Kukin henkilö vastaa itse osallistumisestaan ja hakeutumisestaan tarvitsemiinsa koulutustilaisuuksiin. Erityisesti turvallisuushenkilöstön osallistuminen on tärkeätä ja osa kunkin työtehtäviä.

Tiedottaminen ja perehdyttäminen

Eri kiinteistöissä toimintamuotojen päälliköt perehdyttävät henkilökuntansa ja vapaaehtoistyöntekijät tehdyn turvallisuus- tai pelastussuunnitelman pohjalta käytännön toimintaan.

Henkilökunta perehdytetään turvallisuusjärjestelyihin siten, että jokainen

  • osaa tehdä tilanteen mukaisen hätäilmoituksen
  • tietää alkusammuttimien sijainnin ja osaa käyttää niitä tuntee rakennuksen kaikki poistumistiet
  • tuntee muut rakennusten turvallisuusjärjestelyt ja niiden edellyttämät toimenpiteet
  • tuntee vastuunsa huolehtia ihmisistä ja heidän poistumisestaan tulipalon sattuessa
  • tietää miten suojaudutaan mm. säteilyonnettomuuden tai kaasuonnettomuuden sattuessa
  • tuntee elintarvikehygieniaa koskevat määräykset

Toimintaohjeita

Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!

Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.

Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Turvallisuusorganisaatio

Kiinteistön turvallisuushenkilöt

Suojelupäällikkö Reetta Hietaharju
puh. 044 4808450
reetta.hietaharju@evl.fi
Työsuojelupäällikkö Kjell Fellman
puh. 044 4808400
kjell.fellman@evl.fi
Turvallisuusvastaava Antti Kotkanoksa
puh. 044 4808424
antti.kotkanoksa@evl.fi

Hätäilmoitus

Kerro selvästi ja rauhallisesti:

  1. Kuka olet ja mistä soitat?
  2. Mitä on tapahtunut?
  3. Missä on tapahtunut?
  4. Onko ihmisiä vaarassa?
  5. Vastaa kysymyksiin ja toimi ohjeiden mukaan!

Muista, älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan!

HÄTÄNUMEROT

Yleinen hätänumero 112 Myrkytystietokeskus 09 471 977

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä ja tarkista
  • Mitä on tapahtunut?
  • Tarkista henkilön tila (herääkö, hengittääkö).
Anna tarvittaessa ensiapua
  • Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
Tee hätäilmoitus
  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat. Koulukatu 26-28, VAASA
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
  • Ilmoita potilaan tilassa tapahtuneista muutoksista hätäkeskukseen.

Tulipalo

  1. PELASTA ja VAROITA muita ihmisiä. Nopea toiminta on ratkaisevaa. TÄRKEINTÄ on IHMISTEN pelastaminen!
  2. SAMMUTA lähimmällä alkusammuttimella.
    • Katkaise laitteeseen tuleva virta ennen sammutusta.
    • Sammuta sähkölaite jauhesammuttimella tai sammutuspeitteellä!
    • Sammuta palavat nesteet jauhesammuttimella!
    • Sammuta rasvapalo tukahduttamalla sammutuspeitteellä tai jauhesammuttimella.
    • ÄLÄ koskaan sammuta rasvapaloa VEDELLÄ!
    • HÄLYTÄ palokunta. Yleinen hätänumero on 112.
  3. RAJOITA palon leviäminen. Sulje ovet, luukut ja ilmastointi.
    • Näin estät hapen pääsyä palotilaan. Älä käytä hissiä!
  4. POISTU kokoontumispaikalle ja opasta tai järjestä opastus ja esteetön pääsy palokunnalle.

Tulipalo – toimintaohjeet, kun turvallinen poistuminen on estynyt

Joskus toisaalla riehuva tulipalo estää turvallisen poistumisen kiinteistöstä. Näissä tapauksissa on viisainta pysytellä savuttomassa tilassa ovet ja muut aukot suljettuina.

Jää palo-osastoon, jossa olet.
  • Palo-oven takana on turvallista olla. Palo-ovet kestävät tulipaloa vähintään puoli tuntia.
  • Hyppääminen korkealta johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, savuttomaan tilaan jääminen ei.
Mene ikkunan luo ja herätä huomiota. Jos et onnistu, ilmoita sijaintisi numeroon 112.
Noudata viranomaisten antamia ohjeita.

Toiminta palohälytystilanteessa

Rakennuksessa on automaattinen paloilmoitinlaitteisto, joka antaa hälytyksen pelastuslaitokselle. Palohälytyksen kuullessaan jokaisen on viipymättä poistuttava rakennuksesta.

  • Ota mukaasi ulkovaatteet, jos ne ovat lähettyvilläsi.
  • Sulje ovet ja ikkunat.
  • Käytä poistumiseen lähintä mahdollista poistumistietä.
  • Opasta asiakkaita ja vieraita.
  • Soita turvallisesta paikasta numeroon 112 ja anna lisätietoja tilanteesta. Samalla varmistat, että hätäkeskus on saanut tiedon palosta.
  • Siirry kokoontumispaikalle, älä jää sisäänkäyntien edustoille.
  • Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman erillistä lupaa.
Kokoontumispaikka: Koulukadun vastakkaisella puolella oleva Vasa Övningskolan piha-alue.

Vaara on ohi vasta, kun pelastuslaitos antaa luvan palata rakennukseen. Kiinteistön turvallisuushenkilöstö välittää tiedon sisälle siirtymisestä henkilökunnalle.

Toiminta kokoontumispaikalla

Kokoontumispaikka: Koulukadun vastakkaisella puolella oleva Vasa Övningskolan piha-alue.

Kun ihmiset ovat poistuneet rakennuksesta ja edenneet kokoontumispaikalle, alkaa henkilökunnan edustaja johtaa toimintaa. Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön.

Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman kokoontumispaikan vastuuhenkilön lupaa. Toimintaa kokoontumispaikalla johtaa kiinteistön turvallisuushenkilöstö. Turvallisuushenkilöstö tiedottaa tilanteen edistymisestä ja ilmoittaa milloin kiinteistöön saa palata.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen, ilmoitettava turvallisuushenkilöstölle
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle

Varakokoontumispaikka

Varakokoontumispaikka: Määritetään tarvittaessa

Mikäli kokoontumispaikka ei ole turvallinen, niin siirrytään suojelujohdon erikseen määrittämään turvalliseen varakokoontumispaikkaan. Myös viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.

Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa

Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Pyri auttamaan heitä mahdollisuuksiesi mukaan.

Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
  • Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
  • Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.

Vesivahinko

Toimintaohjeet
  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
  • Ilmoita asiasta välittömästi:
    • huoltomiehelle: Vahtimestari, puh. 044 4808424
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
  • Veden pääsulku: Koulukatu 26 A-rappukäytävän kellarissa porrastason alla
  • Lämmönjakohuone: Koulukatu 26-28:n kellarissa huoneessa 030
  • Sähköpääkeskus: Koulukatu 26-28 kellarikerroksen tilassa 029.
    Vaasanpuistikko 3 kellarissa huoneessa 0208.
Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
  • Ilmoita kiinteistönhoidolle ja tarvittaessa hätäkeskukseen 112.

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.

Pommiuhka

SUHTAUDU aina pommiuhkaukseen VAKAVASTI! Ne kaikki tutkitaan huolellisesti. Usein on kyse häiriintyneen henkilön uhkauksesta tai aiheettomasta ilmoituksesta.

Yritä PITKITTÄÄ puhelua ja saada tarkat tiedot: syyt, kohde, pommin tyyppi, sijainti, jne. Huomioi soittajan mielentila, puheen tuntomerkit, ympäristön äänet jne.

ILMOITA pommiuhkauksesta heti esimiehelle. Esimies ilmoittaa välittömästi poliisille. Liike, yritys tai vastaava suljetaan.

Uhanalaiset tilat tyhjennetään ja alue eristetään laajalta alueelta, myös ylä- ja alapuolelta. Alueen ulkopuolelle järjestetään tilapäinen vartiointi.

Tarkkaile, näkyykö epäilyttäviä esineitä.

Jos näet epäillyn esineen, paketin tai laukun: ÄLÄ KOSKE!

Pommin tutkiminen ja käsittely jätetään aina asiantuntijoille.

POLIISIN tultua paikalle toimitaan poliisin ohjeiden mukaan.

VARAUTUMINEN edellyttää, että henkilökunta osaa toimia oikein.

Suojelujohtajan tehtäviin kuuluu ohjeiden jako henkilökunnalle

Yleinen vaaramerkki

Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia. Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa.

Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
  • Siirry sisälle. Sulje ovet, ikkunat ja ilmastointi.
  • Avaa radio ja odota ohjeita.
  • Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
  • Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta.

Kaasuvaara

Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki
Toimi seuraavasti
  • Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
    • pysyttele sisällä, hakeudu yläkerroksiin, kuuntele radiosta lisätietoja
    • paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
  • Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
    • kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
    • pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
  • Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti.
  • Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa.
  • Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
  • Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.
  • Pysyttele yläkerroksissa, kunnes vaara on ohi.
  • Älä mene kellariin.

Säteilyvaara

Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.

Mene sisälle.

  • Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointi.
  • Talon keskiosissa ja kellarissa on paras suoja. Ota joditabletit vasta viranomaisen kehotuksesta (joditabletteja tulisi olla 2/henkilö).

Vältä ulkona liikkumista

Lisäohjeet
Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.

Sähkökatkot

Sähkökatkon sattuessa turvavalot jäävät palamaan.

Hissien käyttö sähkökatkon aikana ei ole mahdollista.

Toiminta sähkökatkon aikana

Sähköt katkeavat toimitilasta, mutta yleisten tilojen valot toimivat edelleen

  • Jos mahdollista, tarkista sulakkeet toimitilan omasta ryhmäkeskuksesta.
  • Mikäli ongelma ei ratkennut, niin ota yhteys kiinteistöhuoltoon (puh. 044 4808424).

Sähköt katkeavat sekä toimitilasta että yleisistä tiloista

  • Käytä taskulamppua
  • Tarvittaessa opasta muita

Sähkökatkon sattuessa myös hissit pysähtyvät. Mikäli jäät hissiin jumiin sähkökatkon tai muun vian vuoksi, toimi seuraavasti:

Ota yhteys hissihuollon vikapäivystykseen:

  • Matkapuhelimella - (KONE Hissit Oy, 0800 15063)

Tarvittaessa voit soittaa hätänumeroon 112.

Väestönsuojelu

Väestönsuojan tarkoitus on suojella ihmisiä sortumilta, räjähdyspaineelta, sirpaleilta, kaasuilta, säteilyltä ja tulipaloilta. Kiinteistössä on yksi väestönsuoja. Jokaiselle väestönsuojalle on suositeltavaa valita väestönsuojanhoitaja ja hoitajan apulainen. Kiinteistön väestönsuojanhoitajien on hyvä opetella väestönsuojan laitteiden käyttö ja suojan käyttökuntoon laitto.

Kiinteistössä on yksi väestönsuoja:

Sijainti Suojaluokka Pinta-ala Suojapaikkoja Varusteiden sijainti
Vaasanpuistikko 3:n kellarikerroksessa (huoneet 0221 ja 0222). S1 90 m² 120 Väestönsuojassa

Kiinteistön väestönsuoja on luokkaa S1. Suojaluokan S1 väestönsuoja on uudempi suoja, joka on rakennettu vuoden 1971 jälkeen. Tässä suojamallissa on mahdollista viipyä pitkiä aikoja. Suojassa on käsikäyttöinen tai koneellinen ilmanotto, joka on varustettu esisuodattimella ja aktiivihiili-hiukkassuodattimella.

Viranomaiset antavat ohjeita radiossa, jos on siirryttävä yleisiin väestönsuojiin ja tiedon siitä, mihin yleisistä väestönsuojista ihmiset siirtyvät. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu siis aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää. Yleisissä väestönsuojissa on Suomessa yhteensä 110 000 suojapaikkaa.

Kiitos, että tutustuit dokumenttiin.